The BF - Studiossa

Keväällä 2000 The BF:n silloiset jäsenet, eli Antti, Jani ja Timo päätivät ottaa härkää sarvista, ja lähtivät studioon. Kohteena oli Antin koulun studiot, jotka oli saatu varattua muutamaksi viikonlopuksi nauhoituksia varten ja pariksi päiväksi miksauksia varten. Ideana oli ensin äänittää rummut ja sen jälkeen paneutua kielisoitinten maailmaan, eli muusikkoslangilla "vetää skitat narulle". Overdubbauksille ja lauluille oli tarkoitus jättää muutama päivä.

Alku oli tietysti vaikeaa, kun Timon rumpuja kasailtiin elokuvastudion kokoiseen halliin ja ensimmäistä kertaa todellisten ammattivehkeiden kanssa leikkiessä meni nopeasti sormi suuhun. Onneksi paikalla oli muutama ammattilainen, jotka hekin olivat innoissaan, kun koulun vehkeet saivat viimeinkin arvoistaan käyttöä. Rumpujen äänitykseesä käytettiin muun muassa äärettömän kallista stereomikkiä, jota kukaan muu ei ollut vielä uskaltanut ottaa mukaan tositoimiin. Äänittäjä siirsi mikkiä useaan kertaan, jotta "Timon pellit eivät hajottaisi herkkää laitetta". Rock!

Äänitys hoidettiin älykkäästi siten, että Timon soittaessa joko Antti tai Jani soitti Timon korviin biisin kitara-osia. Näin saatiin kunnon fiilis soittoon. Ei ehkä kaikkein konventionaalisin tapa toimia, mutta eipä ole kaikkein tavallisin bändikään kyseessä. Muutamia biisejä ei oltu treenattu paljoakaan ennen studiokeikkaa, joten sovitukset sovittiin Antin ja Timon toimesta melko pitkälle sekunteja ennen nauhoitusta. Esimerkiksi So Into You sai lopullisen muotonsa ennen rumpupohjien toista ottoa, joka jäikin lopulliseksi.

Ensimmäisen päivän aikana saatiin nauhalle enemmän kuin oli suunniteltu, ja biisimäärä kasvoi nopeasti neljääntoista. Mukaan otettiin toimintaa piristämään muutama cover - biisikin, KISSin Deuce ja Stand By Me. Toisena päivänä jatkettiin rumpujen äänittämistä ja samalla siirrettiin materiaalia rumpujen äänitysstudiosta varsinaiseen äänitysstudioon, jossa koko komeus tultaisiin myös miksaamaan. Jazz - levyt olivat kovassa käytössä.

Skittaa kehiin

Kun viimein päästiin äänittämään kitaroita, oli jälleen kyseessä mielenkiintoinen ratkaisu. Aluksi kitarat äänitettiin erillisessä kopissa, jonka koko laitteiden sisäänkantamisen jälkeen oli juuri ja juuri riittävä yhdelle miehelle ja kitaralle. Antti soitti So Into You:n pohjat sisään ja lauloi koko biisin kopissa ja Jani kitui armottomien tuottajien Antin ja Timon käskytyksessä kopissa toista tuntia äänittämässä lead - osuuksia So Intoon.

Talk back - ominaisuuksien ongelmien, ja osittain kitaristien tympääntymisenkin vuoksi kitaroidenkin nauhoitus siirrettiin nopeasti samaan studiohuoneeseen, missä basso ja koskettimetkin äänitettiin. Kiitos koululle kunnon akustoinnista! Kun kamat saatiin kaikki yhteen huoneeseen, meininki nopeutui huomattavasti. Suurimman osan soittimista soitti Antti, Jani paikkasi ne biisit, joita Antti ei saanut toimimaan, tai joihin tarvittiin Janin kosketusta. Timo huolehti lähinnä ihmisten henkisestä kärsimyksestä. :)

Pakollisten viikonloppukuvioiden jälkeen laulaminen oli aina hiukan bassovoittoista, tuloksia voi kuunnella vaikkapa biiseissä Perfect World ja Fiilis. Fiilis muuten syntyi sanoja lukuunottamatta lähes kokonaan studiossa. Antti, syntikka ja kitara. Hieno yhdistelmä.

Syödä studiolla ja kuolla

Studioprosessi on melkoisen energiaa syövää, vaikka mitään kovin fyysistä ei hommaan kuulukaan, jos siis ei lasketa mukaan hirvittävää riehumista oikean fiiliksen aikaansaamiseksi. Mutta joka tapauksessa ruokaa tarvitaan, mutta kuten kaikki geeni-intoilijat tietävät, ruoka on erittäin vaarallista. Soittajien henget olivat toistuvasti vaakalaudalla, kun läheisestä pizzeriasta tilattiin etäisesti pizzaa muistuttavia laattoja ja ylikansallisen yhtiön virvoitusjuomaa. Kuitenkaan esimerkiksi pullonavaajia ei ollut kenelläkään mukana (erittäin harvinainen tilanne, BTW!), joten eläimelliset vaistot ottivat vallan kola - pulloa avatessa. Antti nappasi raivon vallassa pullon käteensä ja silpoi samalla oikean käden etusormensa.

Verta ja lihanpaloja lenteli, eikä ensiaputarvikkeita tietenkään missään. Vessasta paperia ja tollo sormen ympärille. Ongelma vaikutti vähäpätöiseltä, kunnes tajuttiin, että kitaraakin pitäisi soittaa. Onneksi kyseessä oli kuitenkin oikea käsi, joten soittaminen onnistui hiukan rokki-voittoisemmissa biiseissä etusormi pystyssä ja plektra keskisormen ja peukalon välissä. Blood, sweat and beer, baby!

Janin ruokatottumuksiin kuuluivat ja kuuluvat kylmät lihapiirakat ja lämmin kola. Jostain syystä muutkin jäsenet onnistuivat usein pummaamaan muutaman piirakan, Jani kun oli ainoa, joka muisti kantaa safkaa studioon. Antti eli pitkälti kylmällä Saarioisten pizzalla ja Snickerseillä, Timo söi mitä käsiinsä sai.

Tune up!

Kunnon viritysmittaria ei kukaan omista, joten kitarat viritettiin syntikoiden perusteella. Muutaman kerran jouduttiin pienten ongelmien eteen, kun sisään soitettavat kitarat tai syntikat eivät olleetkaan vireessä. Oli pakko virittää kitaroita uudestaan ja parhaimmassa (vai pahimmassa) tapauksessa soittaa kaikki pohjat vielä kerran. Joskus jopa viriteltiin korvakuulolla nauhalla olevan biisin mukaan. Absoluuttinen sävelkorva rocks, harmi vain, ettei kukaan omista sellaista.

Syntikoiden kanssa on aivan liian helppoa innostua liikaa, The BF:kin oli aikeissa muuttua teknobändiksi, kun Antti pääsi sormioitten pariin. Lopulta kuitenkin päätettiin pitäytyä vanhoissa, hyviksi havaituissa soundeissa, kuten pehmeissä äänimatoissa tai Hammond - soundeissa. Toimivathan ne muillakin, miksei siis meillä?

Eräs puute, joka tuli useaan kertaa esille nauhoitusten aikana, oli puhaltajien puute. Muutamaan biisiin olisi sopinut täydellisesti saksofonisoolo ja brass - osaston Aerosmith aksentteja jäätiin kaipaamaan. Kaikkea ei voi saada, ja ehkä parempi niin. Ainakin se, mitä nauhalla on, on kokonaan omaa, eikä esimerkiksi sovittajan näkemys siitä, miltä The BF kuulostaa puhallinorkesterin esittämänä. "Seuraavaksi kuulemme Jazz Trio Fiven esityksen Antti Iiskolan sävellyksestä 'Perfect World'". No thanks.

Mitä jäi käteen?

Hauskinta oli vetää kimpassa stemmalauluja, kun aina joku heitti vehkeen äänittämään ja juoksi sitten mikille. Naurussa oli välillä pitelemistä, kun raavaat miehet vinkuivat yhtäaikaa falsettiosuuksia. Toisaalta väärin laulaminen oli aivan liian helppoa, pinna oli kovilla monta kertaa. Mutta lopputulos oli kenties vaivan arvoinen.

Paljon Pepsiä, lihapiirakoita, kylmää pizzaa ja alkoholiakin kului noiden keväisten viikonloppujen aikana, mutta tuloksena pimeässä, ikkunattomassa kopissa istumisesta oli kasa hyviä biisejä nauhalla. Valitettavasti puolet biiseistä odottaa edelleen raaka-miksaustaan ja loputkin ovat ns. puoli-valmiita. Yritetään nyt kevään aikana vielä rutistaa loputkin biisit kasaan. Palataan astialle!